Kävin Multialla Sinervän koulukeskuksessa lauantaina 6.9.2014 pitämässä Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö -luennon koulun ja kodin päivässä. 160 osallistujan joukossa olivat koulun 2.-7. luokan oppilaat, opettajia sekä vanhempia. Kävimme kahdessa 45 minuutin jaksossa läpi monta tärkeätä aihetta, jotka koskettavat lapsia ja nuoria koulussa ja kotona tänä päivänä.
Kategoria: 'aineisto'
Hämeen kauppakamari järjesti 28.8.2014 Forssassa sekä 29.8.2014 Hämeenlinnassa ja Lahdessa SyysStartti-tilaisuudet. Olin puhumassa osallistujille, kuinka lähdetään mukaan sosiaaliseen mediaan sekä asiantuntijan että yrityksen näkökulmasta.
Creative Channels for Jobseekers: Social Media, Videos and Networks SlideShare-materiaali englanniksi 27.8.2014 ja 8.9.2014 Tampereella.
Koulutuspäivä pidettiin osallistujille, joiden koulutuksen on järjestänyt Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos, joka on Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun (JKK) palveluyksikkö.
Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen HiOMOn Innovaatioyrittäjä-koulutuksen osallistujille järjestettiin koulutuspäivä 27.6.2014 Tampereella. Aiheena oli, kuinka innovaatioyrittäjä ja asiantuntija hyödyntää sosiaalista mediaa.
SomeTime2014-tapahtumassa pidin keskustelevan työpajan yhdessä Johanna Hytösen kanssa nimeltään aPaja - sosiaalinen media yhteisömanagerin työssä 17.5.2014 Turussa.
SomeTime2014-tapahtumassa pidin keskustelevan työpajan nimeltään Käsillä tekeminen ja virtuaalisuus vs. #taskuneuloosi 17.5.2014 Turussa.
BPW Hämeenlinna ry (Hämeenlinnan liike- ja virkanaiset ry:), Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan osasto ja Hämeenlinnan Seudun Lottaperinneyhdistys järjesti 16.4.2014 Hämeenlinnassa Museo Militariassa yleisötilaisuuden. Aiheena oli Sosiaalisen median ABC - mitä hyötyä, kun käytössä on mm. Skype, Facebook ja Twitter. Tutustuimme yhdessä erilaisiin sosiaalisen median palveluihin ja kuinka hyödyntää näitä yhteydenpidon välineenä vanhempana ja/tai isovanhempana arjessa ja yhdistystoiminnassa.
Sotilaskotiyhdistysten tiedottajat kokoontuivat Parolannummella Hattulassa 12.4.2014.
Sosiaalisen median mahdollisuudet yhdistykselle -esitys herätti paljon keskustelua ja tulevia toimenpiteitä Sotilaskotiliitolle ja sotilaskotiyhdistyksille.
ITK2014-konferenssissa pidin Opettaja yhteisömanagerina -workshopin yhdessä Metropolian Markku Tähtisen kanssa 9.4.2014 Hämeenlinnassa.
S2014 - Ammattilainen asialla -seminaarissa pidin Sosiaalinen media tukena sihteerin työssä -esityksen 5.4.2014 Vanajanlinnassa Hämeenlinnassa.
- Ida valmistui yhteisömanageriksi
- Asiantuntijatyön murros, osa 3 Häirintätilanteissa toimiminen
- Asiantuntijatyön murros, osa 2 Digitaalinen työturvallisuus
- Asiantuntijatyön murros, osa 1 Etätyö ja hybridityö
- Estä huijaukset Facebookissa - kaksivaiheinen tunnistautuminen ja merkitsemisen estäminen
- Ilmaisia kuvapankkeja
- Someohjeita
- Valmistautuminen keskusteluun sosiaalisessa mediassa
- Uimarilupaus Jenni Moisio
- Osta Lempäälästä