Kinda Oy osallistui Fonectan 2011 Paikkakunnan Paras Yritys -kilpailuun. Kilpailussa on kolme osakilpailua, ja ensimmäinen osakilpailu käytiin 15.2.-8.5.2011. Osallistuminen on ilmaista ja tarkoituksena on kerätä yritykselle mahdollisimman monta äänestäjää. Kinda Oy:n osallistumisesta kisaan kerrottiin Facebookissa Kinda Oy:n sivulla, omassa henkilökohtaisessa profiilissani sekä Twitterissä Kinda Oy:n profiilissa ja omassa profiilissani. Kilpailujännityksen säilyttämiseksi kilpailun TOP 10 -lista oli piilotettuna ennen tulosten julkistamista. Koko kilpailun ja osakilpailujen Suomen ja paikkakuntien ykköset julkaistaan tällä sivulla.
Kinda Oy on täten Lempäälän paras yritys, jonka asiakkaat, ystäväyrittäjät ja tukijat ovat valinneet kevään 2011 osakilpailun voittajaksi. Paikkakunnan Paras Yritys -kunniakirja on saapunut postitse hienossa peukkukirjekuoressa.
Tällä peukutusvoitolla on mukava juhlistaa Kinda Oy:n yksivuotista taivalta. Yritys on perustettu 10.7.2010 ja toiminta aloitettu 10.8.2010. Ensimmäinen yrittäjän kesälomakuukausi, heinäkuu, on myös vietetty Suomea kiertäen Ylöjärveltä Nokialle, Leviltä Ouluun, Miehikkälästä Taivassaloon ja Pälkäneelle. Tähän mennessä Kinda Oy on kouluttanut ja opastanut 1300 osallistujaa monesta eri yrityksestä, yhdistyksestä, yhteisöstä, hankkeesta ja oppilaitoksesta 40 tilaisuudessa eri puolilla Suomea. Esitysmateriaalit ovat nähtävillä SlideShare-palvelussa. Lämmin kiitos kaikille osallistujille ja suosittelijoille! Teidän kanssanne on ihanaa tehdä yhteistyötä :D
HopiTV haastatteli kesällä minua aiheesta sosiaalinen media. Tässä haastatteluvideo, kiitos Antti Hoppania!
Tykkäämme, peukutamme, plussaamme sekä jaamme tietoa eteenpäin jatkossakin isolla sydämellä!
- Pauliina