Käsittelen kolmen blogikirjoituksen sarjassa asiantuntijatyön murrosta kolmesta näkökulmasta; ensimmäisessä etätyöstä ja hybridityöstä, toisessa digitaalisesta työturvallisuudesta ja tässä kolmannessa neuvon, kuinka toimia häirintätilanteissa.

Ennakointi

Tiettyjen teemojen käsittely ja niistä kirjoittaminen voivat altistaa häirinnälle toisia herkemmin. Kun epäilet tai pelkäät joutuvasi häirityksi työsi takia, kerro asiasta esihenkilöllesi. Organisaatiolla tulisi olla ohjeistus valmiina häirintätilanteissa toimimiseen. Sopikaa mahdolliset toimenpiteet ja vastuualueet. Sinun tulisi olla turvassa, että voit tehdä hyvin oman työsi. Tarvitset turvaa ihmisistä tietoturvan lisäksi. Organisaation turvarakenteiden tulee olla kunnossa. Vuorovaikutteinen työyhteisö toimii yhteisen keskustelun ja selkeän roolituksen kautta, oppii, kehittyy, joustaa ja palautuu kuormittavista tilanteista yhdessä.

Tunnista tilanne

Häirintätilanteissa on hyvä määritellä, että millaisesta häirinnästä on kyse.

Verkkohäirinnän taktiikoita ovat mm.
doksaus,
identiteettivarkaus,
kunnianloukkaus,
maalittaminen,
seksuaalinen häirintä,
trollaus (informaatiosodankäynti),
uhkailu,
valetilit,
verkkohäirintä,
verkkokiusaaminen,
vihapuhe ja
verkkovainoaminen.

Onko kyseessä yksittäinen häirikkö vai joukkoistettu vihakampanja? Onko häirintä vaarantanut yksityisyytesi tai turvallisuutesi? Kohdistuuko häiritsevä palaute työhösi vai sinuun henkilönä?

Päätä, miten haluat toimia

Jokainen tilanne on yksilöllinen. Valitse, kuinka haluat toimia:

  1. En halua reagoida.
  2. Haluan reagoida.
  3. En tiedä miten toimia, tarvitsen tukea.

On jokaisen oikeus päättää, kuinka toimia väkivaltatilanteessa. Älä kuitenkaan jää yksin ja on suositeltavaa, että keräät todisteita turvaksesi.

Mikäli haluat reagoida, niin voit raportoida viranomaisille verkossa esiintyvistä uhista ja rikosepäilyistä poliisin Nettivinkki-sivun kautta. Kiireellisissä tapauksissa ota yhteys hätänumeroon 112. Voit tehdä rikosilmoituksen poliisille sähköisesti silloin, kun asia ei vaadi poliisin välittömiä toimenpiteitä.

Älä jää yksin

Häirinnän ja vihapuheen kohteeksi joutuminen voi olla erittäin raskasta. Muista pyytää tukea. Kerro jollekin luotettavalle henkilölle. Hae apua esimerkiksi työterveyshuollosta.

Ilmoita esihenkilölle

Ilmoita asiasta esihenkilöllesi mahdollisimman pian. Hänellä on velvollisuus auttaa sinua työhön liittyvissä uhkaavissa tilanteissa. Organisaatiosta riippuen esihenkilön lisäksi yhteyttä kannattaa ottaa esimerkiksi häirintäyhdyshenkilöön, hyvinvointipalveluihin tai turvallisuuspäällikköön.

Ota viestit talteen

Tallenna kaikki mahdolliset tapahtumaan liittyvät todisteet. Ota viipymättä näyttökuva kaikista vihapuhetta ja häirintää sisältävästä sisällöstä. Tallenna viestit niin, että mukana on aikaleima ja tiedot viestin lähettäjästä. Säilytä sähköpostit ja yksityisviestit. Kirjaa ylös myös mahdolliset häiritsevät puhelut. Todistusaineistosta on hyötyä, mikäli joudut tekemään häirinnästä rikosilmoituksen. Pyydä jotakuta läheistäsi, kollegaasi tai ammattilaista auttamaan, jos viestien tallentaminen tuntuu liian raskaalta.

Ilmianna ja estä kirjoittaja

Kun olet ottanut häiritsevät viestit talteen, vaadi sosiaalisen median alustan ylläpitäjältä niiden poistamista. Ilmiantamisen lisäksi häiritsevät tilit kannattaa estää. Estämisen jälkeen häirikkö ei voi enää nähdä profiiliasi tai viestejäsi.

Mieti, kannattaako viesteihin vastata

Viesteihin vastaaminen voi olla joskus hyvä keino vastustaa häirintää. Joskus vastaaminen aiheuttaa lisää häiriköintiä. Et ole velvollinen vastaamaan kaikkiin saamiisi viesteihin. Häirinnän ja vihapuheen tarkoituksena on usein hiljentää ei-toivotut mielipiteet ja keskustelijat. Häirintätilanteissa keskity ensisijaisesti työhösi sekä omaan hyvinvointiisi.

Huolehdi turvallisuudestasi

Varmista, että salasanasi ovat tarpeeksi vahvoja. Älä käytä samaa salasanaa useissa eri palveluissa. Uhkaavissa tilanteissa vaihda salasanat välittömästi. Ota käyttöön kaksivaiheinen tunnistautuminen käyttöön eri palveluissa ja sovelluksissa. Sulje sijainnin jako sekä älypuhelimestasi että tietokoneestasi. Tarkista sosiaalisen median palveluiden asetuksista, että sijaintitietoasi ei jaeta. Pidä omat laitteesi lukittuina ja ole huolellinen siitä, kenelle annat niihin pääsyn. Tarkista, kenellä on pääsy yhteystietoihisi. Harkitse, miten ja missä jaat yhteystietojasi. Maistraatin kautta voi tehdä tietojenluovutuskiellon tai turvakiellon. Tarkista, mitä tietoja sinusta löytyy verkosta ja tarkista sosiaalisen median tiliesi yksityisasetukset. Mieti, mitä jaat sosiaalisessa mediassa ja kenelle. Tee säännölliset päivitykset laitteisiisi.

Huolehti omasta henkisestä hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi

Kun tilanne kuormittaa liikaa, ota etäisyyttä. Tee asioita, joista nautit. Muista, että häirintä ei ole koskaan sinun syysi. Hae tarvittaessa apua esimerkiksi työterveyshuollosta.

Lähteet ja lisätietoa:

Helsingin yliopisto - mitä resilienssi on?

IDA-hanke - tutkimusjulkaisut

Kyberturvallisuuskeskus - Neuvoja identiteettivarkauden tai tietovuodon uhrille

PING Helsinki - Työkalupakki somessa maalittamisen kohteeksi joutuneille

Turvassa opas verkkoväkivallan kohteeksi joutuneille

Yleisradio - Ylen turvallisemman vuorovaikutuksen ohje

Kirjahyllyjen välissä asiantuntija lukemassa kirjaa

Ollaan yhdessä turvassa! Kinda Oy auttaa lähellä ja etänä, ota yhteyttä.

- Pauliina

Uudempi: Ida valmistui yhteisömanageriksi
Vanhempi: Asiantuntijatyön murros, osa 2 Digitaalinen työturvallisuus