Kirjoitettu aiheella 'tapahtuma'

Suomeen on syntynyt uusi ammattikunta, Community Managerit eli yhteisömanagerit. Työnimike saattaa olla myös yhteisöpäällikkö, verkkovastaava tai verkkoyhteisön alkuvaiheessa nettikätilö. Yhteisömanagerin ja nettikätilön työnimikkeet sekä toimenkuvat ovat vasta muotoutumassa. Yhteisömanagerin tulee olla avoin oppimaan uutta. Hänellä tulee olla hyvät sosiaaliset sekä viestinnälliset taidot, sosiaalisen median ja teknisten välineiden hallinta. Jokainen yhteisömanageri luo omasta työstään omanlaisensa toimenkuvan käyttäen apuna aiempaa kokemusta, jatkuvaa oppimista sekä alan muutoksia. Yhteisö voi muodostua tuotteen, palvelun, yrityksen, yhdistyksen, hankkeen tai vapaaehtoistoiminnan ympärille. Yhteisömanageri huolehtii yhteisöstä jatkuvassa vuorovaikutuksessa yhteisön jäsenten kanssa. Hän voi toimia organisaatiossa palkattuna, alihankittuna tai vapaaehtoisena. Hän seuraa erilaisia tietovirtoja, järjestää tapahtumia, tiedottaa, rakentaa verkostoja, koordinoi ja joukkoistaa. Hän toimii netissä organisaation, järjestön tai muun yhteisön viestinnän ja sen työntekijöiden/asiakkaiden/yhteistyökumppaneiden/yleisöjen rajapinnassa. Hän luo ja yhdistelee sisältöjä uudella tavalla sekä itsenäisesti että yhdessä asiakkaiden tai muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa. Yhteisöä ylläpidetään sekä kehitetään yhteisön jäseniltä saadun palautteen avulla.

Lue lisää...

SomeTime2014-tapahtumassa pidin keskustelevan työpajan yhdessä Johanna Hytösen kanssa nimeltään aPaja - sosiaalinen media yhteisömanagerin työssä 17.5.2014 Turussa.

Lue lisää...

SomeTime2014-tapahtumassa pidin keskustelevan työpajan nimeltään Käsillä tekeminen ja virtuaalisuus vs. #taskuneuloosi 17.5.2014 Turussa.

Lue lisää...

ITK2014-konferenssissa pidin Opettaja yhteisömanagerina -workshopin yhdessä Metropolian Markku Tähtisen kanssa 9.4.2014 Hämeenlinnassa.

Lue lisää...

Vuosi 2013 oli Kinda Oy:n kolmas tilikausi. Kinda Oy:n asiakkaille järjestettyjen koulutusten, luentojen, työpajojen, tapahtumien, ohjausten ja neuvonnan lisäksi mahtui paljon kaikenlaista.

Lue lisää...

Liveraportointia tehdään tilaisuudesta, tiedotustilaisuudesta tai koulutuksesta joko paikan päältä tai verkossa seuraten. Verkossa seuraamisen etänä mahdollistaa suora tv-lähetys, livestriimauslähetys esim. Bambuserilla tai verkkokokoushuone esim. Adobe Connectilla tai Google+ hangoutilla.

Liveraportoija raportoi eli tekee julkisia muistiinpanoja verkossa tilaisuuden etenemisestä, tunnelmista, osallistujista ja asiasisällöistä. Hän käyttää mobiililaitetta (läppäriä, älypuhelinta tai tablettia) ja kertoo teksteillä, kuvilla, videoilla ja livestriimauksilla tilaisuudesta. Hän varaa paikan päälle mukaansa tarvittavat virtajohdot, vara-akut ja jatkojohdon, jotta laitteissa riittää virtaa. Hän voi keskittyä yhteen tai useampaan välineeseen kerralla. Paras liveraportointiväline on Twitter.

Lue lisää...

Twitterissä #taskuneuloosi eli neulomisen ja yhteisöllisen median opintokerho lähti liikkeelle alkuvuodesta 2013. Idea neulojien ja yhteisöllisestä mediasta kiinnostuneiden kasvotusten kokoontumisesta syntyi jo vuodesta 2010 vietettyjen taskulounaiden pohjalta. Taskulounaan ideana on kutsua, lähinnä Twitterin kautta, osallistujia omakustanteiselle lounaalle tutustumaan toisiinsa ja verkostoitumaan. Osallistujat päättävät, mistä aiheista keskustellaan. Taskulounaita on nautittu ainakin Helsingissä, Turussa, Rovaniemellä, Jyväskylässä ja Tampereella. Taskulounas on onnistunut, kun osallistujia on vähintään kaksi; silloin ei tarvitse syödä yksin.

Lue lisää...

Kinda Oy täyttää tänään kolme vuotta. Kolmivuotias yritykseni on avoin, leveästi hymyilevä, innokas, helposti innostuva ja kiltti, kuten yrityksen arvoissakin sanotaan.

 

Lue lisää...

Kuuntelin tänä aamuna ystäväyrittäjä Teemu Arinan haastattelua Radio Rockin Korporaatio-ohjelmassa aiheesta Quantified Self & Biohacking eli itsensä mittaamisesta ja biohakkeroinnista. 

Lue lisää...

SomeTime2013-tapahtuma järjestettiin lauantaina 18.5.2013 Espoossa Aalto Design Factorylla. Tämä oli jo neljäs kerta, kun avoimesti, talkoovoimin ja yhteisöllisesti järjestettiin suomalaisen sosiaalisen median väen kokoontumisajot touko-kesäkuussa. Tapahtumassa oli osallistujia 162 sekä kymmenittäin etäosallistujia.

Lue lisää...

Kategoriat
Aiheet
apteekki ask.fm auttaminen avo bambuser biohakkerointi blogit cmad delicious digitaalisuus docpad drupal empatia ennakointi etasku etherpad etätyö facebook foursquare googledocs harjoittelu heimo henkilöbrändi hyväntekeväisyys ilmiö ilo in english innostus innovaatioseteli instagram ipad iphone itk jesperi joukkoistaminen järjestö jääkiekko kiitos kiltteys kinda oy kirja kosmetologi koulu kunta kustannusala käsityö lanseeraus lapset leipominen lempäälä liikenne linkedin liveraportointi livestriimaus lähityö maakunta matkailu mediakasvatus ministeriö mobiilikesäkoulu mobiilioppiminen mobiilipeli mobiilisovellus muutosagentti myynti nettikätilö node.js nomadiohjaaja nuoret opettaja opetus opintokerho oppiminen parvityö pelillistäminen pelit periscope perustaminen pilvipalvelu pinterest prezi rakentaminen responsiivisuus retoriikan kesäkoulu robotisaatio robottiviikko rsa sattumahdollisuus selfie sharewood sihteeri sisältömarkkinointi slideshare slush snapchat some awards someinfopiste somesukulainen sometime sometu sosiaalinen media sportstracker steve jobs storify talkoistaminen tapahtuma tarinallistaminen taskubileet taskuillallinen taskuleivonta taskulounas taskuneuloosi taskuvauva televisio tietotyöläinen toimikas tubecon tulevaisuus tuotteistaminen turvallisuusasetukset tutkimus twitter tyyne työhyvinvointi työkalut työnhaku urheilu valmennus valokuvaus verkkokokous verkossa sorsastaminen verkosto verkostoituminen video viestintä viestintä-piritta vihainen talouspäällikkö vine vuosikatsaus wakelet webinaari whatsapp wiki www yammer yhdistys yhteisöllisyys yhteisömanageri yksityisyysasetukset youtube yrittäjyys ystäväyrittäjyys