9.5.-17.7.2016 on käynnissä Lempäälän Vuoden Lempo 2016 -äänestys. Minulla on ilo ja kunnia olla tänä vuonna yhtenä ehdokkaana. Vuoden Lempo 2016 ehdokkaat ovat: 1) Liiketoimintajohtaja, TkT Sirkka Hagman 2) FL Antti Koiranen 3) Markkinointipäällikkö, kunnanvaltuutettu Heska Korhonen 4) Viestintäkouluttaja, yrittäjä Pauliina Mäkelä, Kinda Oy 5) IT-arkkitehti, seurakunta-aktiivi Markus Perko 6) Liikunnan moniottelija Juha Raunio. Myös omaa ehdokasta (henkilöä tai yhteisöä) voi ehdottaa. Äänestä ja vaikuta omalta osaltasi Vuoden Lempon valintaan!

Lempäälän Vuoden Lempo on valittu jo vuodesta 1994. Vuoden Lempoksi valitaan henkilö tai yhteisö, joka on toiminut myönteisesti Lempäälän hyväksi. Lempon valinnan tarkoituksena on Lempäälän tunnetuksi tekeminen myönteisellä tavalla. Vuoden Lempo voi olla toiminut liike-elämän, kulttuurin, järjestöelämän, urheilun, politiikan, vapaaehtoistyön yms. aloilla. Vuonna 2016 valinnan tekee kunnanhallituksen perustama Lempo-työryhmä, joka järjestää tänä vuonna valinnan tueksi yleisöäänestyksen.

Aiemmat valitut Vuoden Lempot ovat:

Vuoden Lempo 2016 julkistetaan Lempäälä-viikolla 36. Nettiäänestyksen lisäksi voi äänestää Lempäälän pääkirjastolla, Kuljun kirjastolla ja Sääksjärven kirjastolla sekä Lempäälän kunnan palvelupisteellä. Myös Kuokkalankosken markkinoilla 16.7. voi äänestää.

Olen vienyt Lempäälästä aktiivisesti tietoa pitkin Suomea kouluttaessani ja valmentaessani sosiaalista mediaa ja viestintää erilaisille organisaatioille. Esittelen itseni, että olen Lempäälästä ja lähikauppani on vuonna 2006 avattu Lempäälän Ideapark. Samana vuonna toukokuussa muutimme perheeni kanssa Lempäälän Kuljuun. Vuonna 2010 perustin oman yritykseni, joka äänestettiin vuonna 2011 Lempäälän parhaaksi yritykseksi Fonectan Paikkakunnan paras yritys -kisassa kevään osakilpailussa ja jonka 5-vuotissynttäreitä vietimme viime kesänä.

Tänä vuonna vietetään Lempäälän 150-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden aikana järjestetään 150 tapahtumaa, jaetaan 150 tarinaa sekä 150 hyvän mielen tekoa. Aihetunnisteella #lem­paa­la150 ja juhlasivustolla voi seurata juhlavuoden tapahtumia.

Aurinkoisissa kesäisissä juhlatunnelmissa,

- Pauliina

Edit 7.9.2016: Vuoden Lempoksi valittiin vapaaehtoistyöntekijä Markus Perko.

Uudempi: Liveraportoijat verkossa
Vanhempi: Kinda Oy:n nettisivujen uudistus