Mukavaa, että tulit lukemaan Kindan blogia! Kävin läpi blogini tilastoista, että mitkä viime vuonna julkaistuista blogikirjoituksista olivat suosituimmat.

Tässä TOP 10 vuonna 2015 julkaistuista suosituimmista blogikirjoituksista:

1. Pelillistämisen kiemuroissa

Olen aina rakastanut pelaamista, lautapeleistä tietokonepeleihin ja konsolipeleistä mobiilipeleihin. Kirjoitin tammikuussa pelillistämisestä käyttäen esimerkkeinä Fousquare- ja Tvtag-sovelluksia, Oppiminen online -hanketta, Skiilhive-sovellusta sekä Twitter-fantasialiigaa sekä kokosin tietopaketin pelillistämistä käsittelevistä verkkokirjoituksista.

2. Viisivuotias

Juhlin yritykseni 5-vuotissynttäreitä heinäkuussa. Minulle luovutettiin Suomen Yrittäjien pronssinen yrittäjäristi ansioistani yrittäjänä. Kerroin kasvusta, verkostoista ja tuotteistetuista palveluista, sisältömarkkinoinnista ja asiakastyytyväisyydestä.

3. Yhdessä saamme aikaan enemmän - näin hyödynnän TIEKEn maksutonta Muistiota

Käytän paljon TIEKEn maksutonta Muistio-palvelua ja kirjoitin maaliskuussa, kuinka monipuolinen palvelu on käytössä. Käyttömahdollisuuksia on mm. dokumentoinnista tietopankkiin ja kirjan kirjoittamisesta ideointiin.

4. Snäppääminen, tubettaminen ja skooppaaminen

Joulukuussa kerroin käyttökokemuksistani Snapchatista, YouTubesta ja Periscopestasekä keräsin tietopaketin verkkokirjoituksista Snapchatin, YouTuben ja Periscopen mahdollisuuksien osalta.

5. Osaaminen näkyväksi 17.12.2015

Lokakuussa kerroin, kuinka joulukuussa oli tulossa webinaari osaamisen näkyväksi tekemisestä digikeinoin. Webinaari oli osa Suomen eOppimiskeskus ry:n järjestämää digitaalisen oppimisen webinaarisarjaa.

6. Yksinyrittäjän sosiaalinen myynti

Syyskuussa kerroin yksinyrittäjän sosiaalisesta myynnistä omien kokemuksieni kautta. Pidin Digitalist-verkoston pop up -tapahtumassa Tampereella puheenvuoron aiheesta.

7. Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin, Snapchatin ja Instagramin käyttö

Olen yli kahden vuoden ajan pitänyt vanhempainilloissa ja kouluilla mediakasvatusluentoja kertomalla kuinka lapset ja nuoret ovat netissä sekä WhatsAppin, Snapchatin ja Instagramin käyttämisen mahdollisuuksista. Lokakuussa kävin puhumassa Tampereella Kaarilan koululla.

8. Tapahtuman sisältömarkkinointi

Maaliskuussa avasin tapahtuman sisältömarkkinointia ja annoin vinkkejä, kuinka tapahtuman sisältömarkkinointia tehdään ennen tapahtumaa, tapahtuman aikana ja jälkeen. Esimerkkeinä käytin Innovaatiojuna-, SomeTime- ja CMADFI-tapahtumia, miten yhteisöllisiä tapahtumia järjestetään avoimesti ja yhteisöllisesti verkossa sosiaalisen median avulla.

9. Netin käyttö aloitetaan Suomessa jo alle 2-vuotiaana

Helmikuussa kerroin, miten netistä on tullut osa pienempienkin lasten arkipäivää. Teemaa käsiteltiin Ylöjärven ja Lempäälän kouluissa sekä lasten että vanhempien kanssa mediakasvatusluennoilla. Haastattelin myös Mutalan koulun rehtoria Kalle Nuorannetta.

10. Bloggaussatoa Järvenpään taskuneuloosista

Viides taskuneuloosi-tapahtuma keräsi Järvenpäähän 21 osallistujaa. Kokosin bloggaussatoa tapahtuman tiimoilta. Seuraava taskuneuloosi on Järvenpäässä 13.2.2016.

Bonuksena:

Tässä 17.12.2015 pidetyn Osaaminen näkyväksi -webinaarin YouTube-tallenne:

Lisäksi kävin marraskuussa pitämässä mediakasvatusillan Sammon koululla Tampereella ja Hattulan kirjastossa Hattulassa, tässä mediakasvatusiltojen esitysmateriaalit:

Mediakasvatusilta Sammon koululla  from Pauliina Mäkelä

Lapset ja nuoret netissä pelaten ja somettaen Hattulan kirjasto  from Pauliina Mäkelä

Hyvää uutta vuotta 2016 sinulle blogini lukija! Toivon sinulle kaikkea hyvää!

Lentoon

- Pauliina

Uudempi: CMADFI vuosittainen yhteisömanagereiden arvostuspäivä 2016
Vanhempi: Snäppääminen, tubettaminen ja skooppaaminen