Suositukset

Mitä mieltä asiakkaani olivat?

Olemme tehneet Pauliinan kanssa yhteistyötä jo vuodesta 2011 lähtien. Pauliina on kouluttanut paljon järjestämissäni työvoima- ja täydennyskoulutuksissa Tampereen yliopistossa. Viestinnän asiantuntijana hän on opettanut, valmentanut & sparrannut ryhmissäni työnhakijoita siitä, miten henkilökohtaisesta osaamisesta kannattaa viestiä somessa näkyvästi ja vaikuttavasti. Pauliina on oman alansa rautainen ammattilainen, jolla on valtavasti tietoa ja joka haluaa jakaa sitä avoimesti ja käytännönläheisesti muille. Hän auttaa, neuvoo, näyttää ja jakaa asiantuntemustaan ohjauksellisesti & pedagogisesti taitavalla tavalla. Asiantuntijuuden lisäksi Pauliina jakaa aina myös ihmisyyttä. Hänellä on vilpitön halu auttaa muita ja hänen innostuksensa ja energiansa tarttuvat helposti lähellä oleviin ihmisiin. Pauliina rohkaisee ja kannustaa kokeilemaan uusia asioita omalla esimerkillään. Suosittelen lämpimästi Pauliinaa kouluttajana, digiviestinnän asiantuntijana & käytännön osaajana, valmentajana ja ihmisenä!
- Jaana Roschier, Tampereen yliopisto, Tampere
Pauliina on loistava yhteistyökumppani! Hän on nopea, ketterä, monipuolinen ja ennakoiva viestintäkouluttaja ja viestijä. Hänen kanssaaan olemme järjestäneet SomeTime-tapahtumia vuodesta 2010 lähtien. Tapahtuma kerää suomalaisia somen aktiivikäyttäjiä ja vaikuttajia yhteen. SomeTime on itseohjautuva, avoin ja yhteisöllinen talkoohengellä järjestettävä tapahtumasarja, jossa tärkeää on yhdessä oppiminen ja vertaiskehittäminen. Tällaisessa Pauliina on parhaimmillaan. Pauliina on hyvä yhteisömanageri, fasilitaattori ja hänellä on erinomaiset digitaidot, joita hän mielellään opettaa myös muille muun tekemisen lomassa. Pauliina on innokas oppimaan uusia taitoja, välineitä ja digipalveluita. Suosittelen lämpimästi Pauliina Mäkelää yhteistyökumppaniksi, kouluttajaksi sekä erilaisiin luottamustehtäviin.
- Maria Laitinen, Tavararemontti Oy, Helsinki
Osallistuin Pauliinan yhteisömanageri-valmennukseen. Pauliina on hauska, ystävällinen, kannustava ja tuo asiat esiin positiivisen asenteen kautta. Pauliina osasi kysellen ”kaivaa” ajatuksiani ja antoi ehdotuksia sekä ideoita omaan työhöni. Sain häneltä ison liudan konkreettisia esimerkkejä miten yhteisömanageri voi toimia. Hän jakaa avoimesti omaa osaamistaan ja kertoo hyvistä kontakteista. Sain valtavan määrän ohjeita ja hyviä linkkejä, joiden avulla voin etsiä lisätietoa. Sain valmennuksesta paljon uutta tietoa, rohkeutta ja osaamista toimia yhteisömanagerina, mutta koin valmennuksen myös työnohjauksellisena kokemuksena. Voin lämpimästi suositella Pauliinaa valmentajana, kouluttajana ja sparraajana.
- Minna Piispanen, Senioriverkko, Helsinki
Pauliina on pitkäaikainen kollega ja rakas ystävä. Olemme molemmat perustaneet yrityksemme vuonna 2010, jolloin sosiaalinen media oli vasta lapsen kengissä. Nykyään olemme edelleen ystäväyrittäjiä ja yhteistyökumppaneita mm. Viestintä-Pirittan asiantuntijatiimissä. SomeTime ja CMADFI-seminaari ovat sosiaalisen median tärkeitä ja pitkäikäisiä tapahtumia, joita olemme rinnakkain olleet mukana järjestämässä useina vuosina. Pauliina on kovan luokan sosiaalisen median ammattilainen. Hän taitaa niin kädestä pitäen -opettamisen, laajempien kokonaisuuksien käsittelemisen, kuin vaativien strategisten suunnitelmien tekemisen ja toteuttamisen sosiaalisen median saralla. Pauliina on ennen kaikkea kiltti, ymmärtäväinen ja empaattinen sosiaalisen median monitaituri, ainutlaatuinen ja arvokas opastaja Suomessa. Voin lämpimästi suositella Pauliinaa sosiaaliseen mediaan liittyviin isoihin ja pienempiin tehtäviin!
- Laura Johansson, Lvngroom Oy, Helsinki
Järjestimme 7. CMADFI-tapahtuman tammikuussa 2018 Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla. Tapahtuman juontajan piti tulla LUT:sta, mutta aikatauluhaasteiden vuoksi aie ei onnistunut. Pyysin Pauliinaa tapahtuman juontajaksi ja hän suostui lyhyellä varoitusajalla ja ilomielin. Keräsimme tapahtuman osallistujilta palautetta, ja Pauliinan juontoa kommentoitiin seuraavasti: "Pauliinan juonto oli hyvä / onnistui / juonto rullasi luontevasti / Pauliina on ammattitaitoinen, innostava juontaja. / Pauliina aina ihana / hienosti veti / Pauliina veti puhujien vaihdot tosi sujuvasti / Hyvä juonnot / Hyvin vedetty / somesukulainen Pauliina luotsasi päivää erinomaisesti. / synnynnäinen spiikkeri / Positiivista tunnelmaa loi! / Mahtavaa! / Juonnot oli selkeitä ja tehokkaita. / Juonto huippua! / Ihan ok / todella hyvä / Hienosti meni. / toimi, oli ammattimaista / Oikein hyvä. / Juontaja hoiti osuutensa tyylikkäästi. / Ihanaa PM / Loistavaa duunia! / Pauliina uskomaton energiapakkaus! / Hyvin hoidettu homma / Hyvä juontaja" Kiitos vielä Pauliina!
- Johanna Janhonen, Hidden treasure – Piilotettu aarre, Lievestuore
Pauliina on sosiaalisen median superammattilainen, jolla on rautaisen substanssiosaamisen lisäksi aivan erityisen vahvat pedagogiset taidot. Hän auttaa, neuvoo ja opastaa sosiaalisen median uusiin saloihin niin käytännönläheisesti ja oivaltavasti, että kuka tahansa uskaltautuu kokeilemaan jotain itselleen uutta. Toisin kuin moni muu, hän myös jakaa avoimesti somessa sen, miten mikäkin hänen tuottamansa kampanja ja tapahtuma on toteutettu, jotta kuka tahansa asiasta kiinnostunut voisi siitä ammentaa ja oppia. Pauliinalla on äärimmäisen innostava ja avoin asenne, ja hänen kanssaan työskenteleminen on paitsi ammatillisesti valtaisan kehittävää, myös todella hauskaa! Esimerkki: Toteutimme Pauliinan kanssa kehittämieni Inspiraatiokorttien lanseerauksen somessa Facebook-live-lähetysten kimarana. Pauliina oli projektimme sydän, kädet ja aivot, ja opin hankkeen aikana valtavasti uutta. Oman kokemukseni perusteella suosittelen: ottakaa yhteys Pauliinaan, jos haluatte toteuttaa ketterästi ja luotettavasti jotain ennennäkemättömällä tavalla uutta. Sydämellinen kiitos, Pauliina, siitä inspiraatiosta, jota jaat olemalla se, kuka olet!
- Maaretta Tukiainen, Moodit Oy, Helsinki
Pauliina todella on Suomen positiivisin SoMe-persoona. Olen ilolla tehnyt yhteistyötä Pauliinan kanssa ja osallistunut hänen hellään sparraukseen, josta jäi tukku uusia ideoita ja vinkkejä. Voin lämpimästi suositella häntä kouluttajana.
- Johanna Lohiluoma, Helsinki
Tartuimme Kinda Oy:n/Pauliinan johdolla haasteeseen MOST Digitalin some-viestinnän ja –näkyvyyden kehittämiseksi. Työn alussa meillä oli aavistus ennakkoluuloja ja asenteellisuutta yrityksen some-toimintaa kohtaan. Jo ensimmäisen työpajamme aikana epäilykset kääntyivät kuitenkin innostuksesi ja ennakkoluulot muuttuivat ymmärrykseksi mahdollisuuksista. Pauliinan kanssa työskenneltäessä ei voi olla innostumatta asiasta. Hänellä on kyky tempaista ihmiset mukaan ja antamaan parastaan asioiden edistämiseen. Innostuksen rinnalla pureuduimme koko ajan konkreettisesti some-asioidemme edistämiseen ja tulosta syntyi. Pauliinaa voi suositella varauksetta kumppaniksi kehittämään tukemaan yrityksen some-toimintaa. Ainoa ongelma on, että Pauliina ei voi olla käytettävissämme joka päivä.
- Olli Ainasvuori, MOST Digital Oy, Lempäälä
Järjestimme räätälöitynä Kädestä pitäen someen -koulutuksen Kymen apteekkariyhdistyksen jäsenille ja heidän henkilökunnilleen kolme eri kertaa - kaksi peruskoulutusta Kouvolassa ja Lappeenrannassa sekä vielä yhden jatkokurssin Kouvolassa kevään - alkukesän 2017 aikana. Osallistujat kehuivat kurssia erittäin tarpeelliseksi, innostavaksi ja motivoivaksi. Monelle kurssi oli ensimmäinen kosketus some-maailmaan. Pauliina aloitti koulutusillat kertomalla digimaailman pelisäännöistä esimerkein ja koulutuksen parasta antia oli käytännön osuus. Jokaisella osallistujalla oli mukana joko iPad tai älypuhelin, jolla oli turvallista operoida, kun opastusta sai kädestä pitäen. Nyt oli uniikki tilaisuus kysyä sellaista, mitä ei ennen ollut kehdannut kysyä. Me loimme profiileita, otimme kuvia, hassuttelimme filttereillä ja päivitimme tietoja sekä lähetimme kutsuja toisillemme. Hauskaa! Opimme myös Facebookin toimintojen jalon säännön: "tykkääminen on pronssia, kommentointi on hopeaa ja jakaminen on kultaa". Peukuttamisesta oli hyvä aloittaa. Osallistujat antoivat koulutuksesta/kouluttajasta seuraavia kommentteja, lainaukset osallistujien palautteesta: Tarpeellinen kurssi kaikille. Innostava, asiantunteva, joustava. Innostava ammattilainen. Inspiroiva, iloinen ja aurinkoinen persoona. Loistava esiintyjä ja asiastaan innostunut. Tietää, mistä puhuu. Käytännön ohjeet iso plussa. 10+ Voimme lämpimästi suositella Pauliinaa!
- Minna Collin, Kymen Apteekkariyhdistys, Kotka
SOME-tietoutta tiiviissä paketissa Pauliina Mäkelä piti MiitIT yhdistyksen ICT Ladies verkostolle tapahtumaillan, jonka aikana hän kävi läpi todella huiman määrän SOME:en liittyvää materiaalia. Tästä huolimatta ehdimme myös keskustella ja esittää kysymyksiä, joihin Pauliina asiantuntevasti ja huumorilla vastaili. Verkostomme jäsenet ovat antaneet kiittävää palautetta Pauliinan SOME tapahtumasta ja sille toivottiin myös jatkoa tämän vuoden aikana. Voin suositella Pauliinaa kaikenikäisille kuulijoille, hän osaa ottaa yleisönsä huomioon ja aktivoida myös ne hitaammat ja hiljaisemmat mukaan oppimaan ja oivaltamaan.
- Leena Rinne, ICT Ladies, Helsinki
Aivan mahtava kurssi, kiitos Pauliina. Olen oppinut, miten sosiaalisessa maailmassa tulee toimia. Tietoisuuteni eri sosiaalisen maailman kanavista lisääntyi tuplasti aikaisempaan verrattuna. Nyt minulla on tietoa, miten voin käyttää sosiaalista mediaa oman osaamiseni markkinoimiseen ja työnhakuun. Onkin omissa käsissäni, kuinka sosiaalista mediaa jatkossa käytän ja olisi hullua olla hyödyntämättä sosiaalisen median mahdollisuuksia. Kiitos, kun avasit silmäni ja herätit!
- Anne-Mari Koskenniemi, Tampere
Pauliina koulutti ja innosti Lempäälän johtoryhmää aktivoivalla “Sosiaalisen median mahdollisuudet kunnan viestinnässä” -luennolla syyskuussa 2016. Kouluttajan innostava ote välittyi koulutukseen, ja ilmapiiri oli keskusteleva ja innovoiva. Kaikkiaan aamupäivä oli tehokas kokonaisuus, joka oli hyvin havainnollistettu. Suosittelemme Pauliinaa vastaaviin koulutuksiin!
- Lempäälän johtoryhmän jäsen, Lempäälä
Somen huippuosaaja! - Pauliina häikäisee asiantuntemuksellaan ja loistavalla esiintymisellään. Hän ottaa kaikki kuuntelijat mukaan, myös sinne peränurkkaan istumaan menneen yksinäisen. Laaja-alainen some- ja viestintäosaaminen tulee kuulijoiden käyttöön selkeinä kokonaisuuksina ja eteenpäin menevänä polkuna. Innostava esiintyminen kannustaa kuulijoita ottamaan somesta kaikki hyödyt irti! Otan Pauliinan ehdottomasti uudestaankin pitämään some-sparrausta ja suosittelen vahvasti muillekin!
- Saara Paavola, Kuntien asiantuntijat – Kumula ry, Tampere
Huippuosaamista ja huippupalvelua - Pauliina Mäkelällä on erinomainen kyky tunnistaa asiakkaan tarpeet. Hänen mutkaton tapansa kommunikoida yhdistettynä timantinkovaan asiantuntemukseen tuottavat vaikuttavaa lisäarvoa koulutettaville: ongelmiin löytyy aina ratkaisut ja lisäbonuksena syntyy runsaasti uusia ideoita ja näkökulmia. Suosittelen lämpimästi!
- Minna Isoaho, Stratebility Oy, Helsinki
Pauliina on ollut korvaamaton apu Lempäälän lukion opiskelijoille OPH:n ja Lempäälän kunnan yhdessä rahoittamassa #työelämähankkeessa. Hän on jakanut auliisti kokemuksiaan työelämän uusista tuulista ja perehdyttänyt koulumme väkeä muun muassa LinkedInnin saloista ja ylipäätään someviestinnästä. Viimeisin yhteistyöprojektimme oli 3.11.2016 järjestetty interaktiivinen työelämätapahtuma "Play Hard Work Harder" kaikille lähiseudun 8-luokkalaisille. Pauliina oli luomassa tapahtumalle viestintästrategiaa ja pitämässä omaa e-urheilurastia noin sadalle nuorelle asiakkaalle. Pauliinan saama palaute on ollut suorastaan ylistävää.
- Jarmo Lehtinen, Lempäälän lukio, Lempäälä
Pauliinalla on poikkeuksellinen taito, kiinnostus ja lahjakkuus ymmärtää sosiaalisen median sekä digitalisaation kehitystä, strategioita sekä palveluja ja sovelluksia käytännössä. Pauliina on se, kenen puoleen käännyn kysyäkseni apua erilaisissa some- / digiaiheissa. Kaikkeen, mihin Pauliina ryhtyy, hän tekee sen täysillä ja vielä vähän enemmän. Analyyttisesti, selkokielisesti ja kaupan päälle ilolla, oikeanlainen pilke silmäkulmassa. Huikea persoona, enkä ihmettele hänen laajan verkostonsa määrää ja sisältöä. Teet hienoa työtä!
- Elina Koivumäki, Lexperience, Helsinki
Minulla oli ilo laatia yhteistyössä Pauliinan kanssa Apteekkariliiton sosiaalisen median periaatteet. Heti ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien minulle tuli tunne, että Pauliinan kanssa homma hoituu maaliin mutkattomasti asiantuntijaohjauksessa. Pauliinalla oli heti selkeä näkemys projektista ja hänellä oli ehtymätön tietopankki, josta löytyi aina vastaus tai benchmarkkauskohde, jos jokin asia mietitytti. Pauliinan positiivinen ja kannustava ote innosti aina puristamaan itsestäkin kaiken irti. Lisäksi hän väsymättömästi halusi opettaa minulle uusien työvälineiden ja kanavien käyttöä aina, kun minulle tuntematomalle sellainen tuli vastaan. Projekti oli yksi parhaista, joissa olen koskaan ollut mukana!
- Tiina Kuosa, Suomen Apteekkariliitto, Helsinki
Pauliina herätteli syyskuussa 2016 apteekkilaisia some-maailman mahdollisuuksiin iltapäivän mittaisessa sessiossa. Vaikka kuulijat olivat työpaikoillaan sosiaalisen median hyödyntämisessä hyvin eri tasolla, Pauliina osasi harkittujen esimerkkien kautta antaa kaikille uutta ajattelemisen ja kokeilemisen aihetta. Tilaajana olin tyytyväinen innostavaan ja hyvin valmisteltuun esitykseen.
- Kristiina Kosola, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelut HY+, Helsinki
Pauliina kävi pitämässä meille syyskuussa 2016 innostavan luennon otsikolla Asiantuntija sosiaalisssa mediassa. Kävimme läpi asiantuntijan some-aktiivisuuden hyötyjä, oman henkilöbrändin rakentamista, tavoitteellista toimintaa somessa, miten verkostoitua ja osallistua keskusteluun, miten sisältöä kannattaa tuottaa, kanavia ja tapoja rakentaa asiantuntijan henkilöbrändiä, kuten Twitter, LinkedIn, blogi, Facebook ja Periscope sekä esimerkkejä asiantuntijoiden onnistuneesta henkilöbrändäyksestä somessa. Pauliinan innostava ja tunteita herättävä koulutus tarjosi hyviä ja hyödyllisiä vinkkejä sosiaalisen median käyttöön. Hän pisti itsensä likoon ja puhui omasta kokemuksestaan. Pariin tuntiin mahtui paljon tietoa sosiaalisesta mediasta, ja esitystä jaksoi hyvin seurata alusta loppuun. Koulutus rohkaisi hyvin sellaisiakin, jotka eivät somesta paljon tiedä. Suosittelen Pauliinaa vastaaviin koulutuksiin!
- Virpi Pietiläinen, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi, Helsinki ja Jyväskylä
Pauliina piti Lapset ja nuoret netissä pelaten ja somettaen -mediakasvatusluennon Myllylän koulun vanhempainillassa helmikuussa 2016. Kaikki palaute oli hyvin positiivista ja kaikki paikalla olijat olivat innoissaan. Luennon runko oli hyvin suunniteltu. Illan aikana ehdittiin paljon! Tuli tietoa ja kokemuksia sekä hyvää keskustelua! Ennen kaikkea luennoitsija osoitti vahvaa osaamista aiheesta ja esiintymistapa oli ihanan innostava! Milloin vain menisin Pauliinan luennolle uudestaan.
- Matias Varpa, Myllylän koulun vanhempainyhdistys, Orimattila
TIEKEläisillä on ollut ilo tutustua Pauliinaan monessa roolissa. Sosiaalisen median alkutaipaleella Pauliina auttoi hyvien käytäntöjen löytämisessä. Pauliina on sosiaalisen median ehtymätön tiedonlähde ja uusimman uuden kokeilija. Vaikuta & vaikutu -seminaarin puheenjohtajuuden Pauliina on hoitanut varmoin ottein samaista tapahtumaa myös liveraportoiden. Tiedosta-lehteen olemme saaneet Pauliinalta lukijoita kannustavaa ja opastavaa sisältöä. Monikanavaisuus elää Pauliinan käytännöissä.
- Hanna Vuohelainen, TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry, Helsinki
Liikenne- ja viestintäministeriön v. 2014 tulevaisuuskatsauksen tausta-aineiston keruu toteutettiin kaikille avoimena joukkoistettuna projektina. Alusta asti oli selvää, että näkyvyyden parantamiseksi eri some-kanavilla ja korkealaatuisten ideoiden saamiseksi pelkät virkamiesvoimat eivät riitä, vaan mukaan tarvitaan henkilöitä, jotka osaavat oikea-aikaisesti ja korrektia nettiprotokolla käyttäen toimia sisäänheittäjinä ja ohjaajina. Pauliina Mäkelä toimi projektin some-kätilönä itsenäisesti ja erittäin asiantuntevasti vieden osallistumisviestiä useille, myös täysin uusille ryhmille, joita tulevaisuuskatsauksen aihepiirit koskettivat. Saadut kokemukset olivat erittäin positiivisia ja Pauliinan ansiosta joukkoistus- ja avoimuuskulttuuri jatkavat laajentumistaan myös hallinnon piirissä.
- Sami Majaniemi, Liikenne- ja viestintäministeriö, Helsinki
Pauliina piti Tampereella luennon Some ja tukipalvelut kuntien tukipalveluista vastaaville henkilöille. Pauliinan someluento oli ajankohtainen, mukaansatempaava ja hän pystyi luomaan leppoisan tunnelman. Pauliina kertoi omien kokemustensa perusteella miten kokeilla ja hyödyntää uusia kanavia. Pauliina on sometähti, jota voin suositella vastaaviin koulutuksiin.
- Anne Haapanen, FCG Koulutus Oy, Helsinki
Suosittelen sisältömarkkinointikoulutusta. Pauliinan ammattimainen ote ja asiantuntemus antoivat parin tunnin vierihoitokoulutuksesta enemmän kuin etukäteen saatoin odottaa. Sain kattavan tietopaketin ja muistiinpanot läpikäydyistä asioista. Pauliina kuunteli tarpeeni ja antoi myös bonusvinkkejä matkan varrelle. Paljon kiitoksia!
- Niina Halonen, The Asiakas, Helsinki
Mediakasvatusluento oli ihanan pirteä ja herätteli varmasti vanhempia miettimään aihetta. Pidin kovasti tavastasi kertoa aiheesta. Olemme tyytyväisiä. Kiitos!
- Tarja Ihalainen, Kaukolan koulu, Sastamala
Pauliina gave us two inspirational webinars about LinkedIn during fall 2015. Our organization was on very different maturity level on LinkedIn usage and Pauliina managed to plan the trainings in a way that all of the participants got relevant information. Those who weren’t that active users of LinkedIn were able to make their profiles better and widen their network. LinkedIn heavy users got many new tips on how to enhance their LinkedIn usage. Trainings were held in English over Skype and there were 300+ participants in total.
- Henna Niiranen, Affecto, Tampere
Mielestäni Pauliinalla on todella kattava tietämys sosiaalisesta mediasta. Somesta voi kysyä mitä vaan ja Pauliina tietää vastauksen. Pauliina testaa itse aktiivisesti uusia sosiaalisen median kanavia, mikä on koulutettavan kannalta antoisaa. Kuulee uusista työkaluista Pauliinan itsensä kokemana ja saa hyviä konkreettisia ja visuaalisia esimerkkejä siitä, miten uusia kanavia voi hyödyntää. Pauliina on kouluttajana innostava ja kannustava. Pauliinan intohimo sosiaaliseen mediaan sekä positiivisuus tarttuu ja luo leppoisan tunnelman koulutuspäiviin. Sen vuoksi Pauliinan koulutuksiin on mielekästä osallistua. Pauliina näkee koulutettavien vahvuudet ja potentiaalin ja antaa mahdollisuuksia yhteisölliselle oppimiselle.
- Netta Posti-Ahokas, Pelastakaa Lapset ry, Helsinki
Kuusi läntisen Suomen maakuntaliittoa verkostoineen halusi vahvistaa sosiaalisen median osaamistaan ennakointityön tekemisessä ja viestinnässä. Pauliina Mäkelä/Kinda Oy ja Seija Kiiskilä/Futures Garden valittiin tukemaan liittoja tässä tavoitteessaan talvella 2014 – 2015 toteutetussa valmennushankkeessa. Pauliina ja Seija muodostivat osaavan tiimin, jossa molemmilla oli oma kirkas asiantuntemuksensa. Valmentajina he ovat innostavia, rohkaisevia ja myönteisellä tavalla oma-aloitteisuuteen kannustavia. Kokemustensa ja esimerkkiensä kautta he toivat valmennukseen vahvan koetellun ja koetun tunnun. Some-valmennuksen jälkeen osallistujat ovat kaikin puolin kykenevämpiä, osaavampia ja innokkaampia kehittämään ennakointityötä myös sosiaalisen median välineistöllä.
- Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto, Tampere
Kinda Oy on toiminut verkkotiimimme innoittavana somekätilönä ja fasilitaattorina keväällä 2014. Haimme projektilähtöistä ja tavoitteellista osaamista verkkotiimimme tueksi sosiaalisen median strategian suunnitteluun ja hyvä kokemus Pauliinan aikaisemmin toteuttamista koulutuksista ohjasi palaamaan hyvän äärelle. Saimme jälleen enemmän kuin osasimme toivoa. Niin kokeneemmat sosiaalisen median osaajat kuin uudet tutkailijat saivat koulutuksesta ja ohjauksesta irti juuri sen mitä tarvittiin. Tiimi toimii paremmin yhdessä ja yhteisöllisesti toteutettu strategia toimii käytännössä erittäin hyvin. Tästä suuri kiitos kuuluu hyvälle ohjaukselle.
- Veera Uusoksa, Pelastakaa Lapset ry, Helsinki
Kiitos vielä sosiaalisen median koulutuksesta ja sparraustyöpajasta. Koko viestintäryhmän palaute oli hyvin kiittävää!
- Sanna Alt, Opetushallitus, Helsinki
Pauliinan taito ottaa lasten ja aikuisten eriävät katsantokannat sosiaalisen median palveluihin huomioon mediakasvatuskoulutuksen aikana on huikaiseva. Pauliina osaa kertoa sosiaalisen median käytöstä alakouluikäiselle lapselle sillä tavalla, että lapsi sen ymmärtää tuntematta itseänsä aliarvostetuksi. Pauliinan laaja asiantuntemus yli vanhempainiltana käsiteltyjen aiheiden on huomattava. Suosittelen Pauliinaa vastaviin koulutuksiin vetäjäksi koska vain.
- Elina Aunola, Siivikkalan koulun vanhempaintoimikunta, Ylöjärvi
Lämmin kiitos sinulle, Pauliina, koko vanhempainyhdistyksemme puolesta. Mediakasvatusluentosi oli ajankohtainen, monipuolinen ja mukaansatempaava. Lapset sait hienosti aktivoitua mukaan keskusteluun. Olimme erittäin tyytyväisiä illan antiin! Omasta puolestani voin suositella sinua vastaaviin koulutuksiin vetäjäksi koska vaan.
- Linda Puurula, Kelhon koulun vanhempainyhdistys, Lempäälä
Pauliina vietti koulullamme keväisen iltapäivän ja illan. Vietimme koulussa teemapäivää, jonka aiheena oli kiusaamisen vastustus ja yhteisölliset toimintatavat. Teemapäivä päättyi Pauliinan esitykseen somesta (ensin tunti 1-3 – luokkalaisille ja sitten toinen tunti 4-6 – luokkalaisille), sen mahdollisuuksista ja sudenkuopista. Illalla vielä syvensimme teemaa vanhempainillan osalta ja vanhemmille pidettiin kahden tunnin tietopaketti em. asioista. Pauliinalla on lennokas ja mukaansatempaava tyyli, joka saa lapset ja aikuisetkin helposti innostumaan vakavasta asiasta. Hän myöskin ravistelee ”varttuneemman väen” asenteita ja kehottaa ottamaan asioista selvää ja osallistumaan lapsensa arkeen. Hän sai aikaan vilkasta keskustelua ja ajatustenvaihtoa. Koulun edustajana voin suositella Pauliinaa vastaaviin projekteihin. Iloisena, ammattitaitoisena esiintyjänä hän saa talvisenkin jään helposti sulamaan ja kuulijakunnan mukaansa.
- Vesa Ahtola, Kauttuan koulu, Eura
Kiitos Pauliina sinä ihana somevalo sosiaalisen median koulutuksesta! Pauliina on kyllä niin energinen ja positiivinen kouluttaja, että pakko on suositella muillekin!
- Anne-Maria Haapala, Oulun Ammattikorkeakoulu Oy, Oulu
Kiitos, Pauliina, meidän vanhempainyhdistyksen väen puolesta. Sinun peloton ja positiivinen suuntaamisesi sekä kyky kohdata ihmisiä niin kasvokkain kuin somessa on aarre. Some-illasta tuli hyvä ilmapiiri. Tämä ilta oli varmasti hyvä sysäys jatkaa asiaa yhteistyössä oppilaiden ja vanhempien ja opettajien kesken. Keskustelu käynnistyi pohjustuksen jälkeen ja tuli hyvin erilaisten perheidenkin näkemykset esiin.
- Riitta Sointu, Pispan koulun vanhempainyhdistys, Tampere
Pauliinan mediakasvatustilaisuuden sisältö osui juuri niihin seikkoihin joita nuorten ja vanhempien pitäisi yhdessä ottaa huomioon sosiaalisen median maailmassa. Konkretia ja oikea näkökulma ovat Pauliinan vahvuudet reilun ulosannin rinnalla. Ei voi kuin suositella!
- Jari Moisio, Muistolan koulun vanhempainyhdistys, Sastamala
Mukaansatempaava mediakasvatusluento, joka herätti paljon keskustelua vanhempien, opettajien ja oppilaiden keskuudessa.
- Juha Mäkelä, Miinan koulu, Jokioinen