Torstaina 4.2.2016 illalla Aller Media järjestää kolmannen kerran Some Awards -gaalan. Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla palkitaan sosiaalisen median tähdet, tekijät ja organisaatiot. Tapahtuman virallinen hashtag on #someawardsfi. Oma historiani gaalan kanssa on vuodelta 2013. Silloin olin Some Awards 2013 -gaalassa Pienempi kuin 3 eli sydän-kategorian kilpailuehdokkaana. Hävisin nettihitiksi nousseelle kissalle. Jännitimme somesukulaisten kanssa myös sometapahtuma-kategorian kohdalla SomeTime-tapahtuman kanssa. Voitto meni Ravintolapäivälle.

Some Awards tuomarit

Some Awards 2016 -kilpailu

Some Awards -sivustolla äänestettiin syksyllä 2015 ensin kandidaatteja eri kategorioihin mukaan kilpailuun.

Tuomaristo valitsi kolme ehdokasta yli 600 kandidaatin joukosta kahdeksaan kategoriaan. Sitten oli varsinainen äänestys kahdeksassa kategoriassa. Ääniä annettiin 60 000. Tuomarit tarkistivat äänten aitouden ja vahvistivat voittajat 19.1.2016. Lisäksi tuomaristo valitsi voittajan Someteko-kategoriaan. Voittajat julkaistaan 4.2.2016 Some Awards -gaalassa.

Some Awards 2016 -tuomaristo

Some Awardsin järjestäjät tekivät laajan kyselykierroksen, jossa kerättiin ehdotuksia tuomaristoon sopivista somessa vaikuttavista henkilöistä. Kyselykierroksen jälkeen valittiin tuomarit. Tuomareina toimivat tubetähti Soikku eli Sonja Hämäläinen, allekirjoittanut someaktiivina, monimediapersoona Tuomas Enbuske, somepomo Pauli Aalto-Setälä, Expertin community manager Anttoni Heikura ja Kotipizzan toimitusjohtaja Tommi Tervanen. Tuomariston Twitter-tavoitettavuus on yli 200 000 suomalaista, tässä Twitter-lista Some Awards -tuomareista.

Some Awards 2016 -gaala

Torstaina 4.2.2016 gaalan ovet avataan klo 17.30 Vanhalla Ylioppilastalolla ja palkintojenjako alkaa klo 18.15. Gaalassa olen paikalla tuomarina sekä jaan Soikun kanssa yhden illan palkinnoista. Palkintoja ovat jakamassa mm. Sampo Kaulanen, Pauli Aalto-Setälä, Lotta Backlund ja Marko “Fobba” Forss. Palkintojenjaon juontaa Kaj Kunnas ja livestriimausta houstaavat tubettajat Ilona ja Julia.

Tapahtuma striimataan livenä klo 17 alkaen osoitteissa: www.someawards.fi ja www.seiska.fi.

Nähdään gaalassa tai kohdataan sosiaalisessa mediassa,

- Pauliina

4.2.2016 palkinnot jaettiin seuraavissa kategorioissa:

  1. Somemarkkinoija: Billebeino
  2. Someasiakaskokemus: Tallink Silja
  3. Somelähettiläät: Docventures
  4. Somepomo: Marianne Heikkilä
  5. Somevaikuttaja: Finnish Nightmares
  6. Paikallissome: MunaEggsPress
  7. Someilmiö: Klikinsäästäjä
  8. Someteko: Makwan Amirkhani ja
  9. Someteoista kunniakirjat: Meillä on unelma & Vainkuhajutut sekä
  10. Somestara: Niko Saarinen.

Gaalan juontaja Kaj Kunnas tapaa gaalassa gaalan tuomarin Pauliinan.

Pauliina ja Kaj

Edit 9.2.2016: Lisätty voittajat ja valokuva.

Uudempi: Menestyvät Järjestöt
Vanhempi: Radiohaastattelusta Periscope-lähetys