Twitterin merkitys Suomessa kasvaa tasaisesti. 140 merkkiin asioiden kiteyttäminen haastaa käyttäjät ympäri maailman. Twitterissä luodaan oma profiili, jonka avulla voi seurata ketä tahansa painamalla toisen profiilissa Seuraa/Follow-nappia.

Twitterin tehokäyttö

Aloita Twitterin tehokäyttö

Twitter on julkinen sosiaalisen median palvelu, josta olen aiemmin pohtinut, miksi käyttäisin Twitteriä. Olen luonut Storify-palveluun ohjekoosteen, jonka avulla pääsee palveluun sisälle. Tärkeintä on muistaa ajankohtaisuus, lisätiedot linkin, kuvan tai videon avulla, hashtagien käyttö, oma viestinnän tapa ja tyyli sekä vuorovaikutus keskustellen, suositellen ja uudelleentwiitaten. On sanottu, että Twitter on kuin cocktail-kutsut, joten käyttäydy sen mukaisesti.

Oma Twitterin tehokäyttöni alkoi 27.3.2009. Samana vuonna Anne Rongas kirjoitti oppimispolustani blogikirjoituksen Sometu-verkoston blogiin: Twitter saapui Suomeen, Sometuun ja Pauliinan elämään. Someco haastetteli minua joulukuussa 2013: Pian viisi vuotta elettyä elämää Twitterissä. Tällä viikolla Johanna Janhonen kokosi twiittajien vastauksista hienon koosteen SlideShareen otsikolla Mitä hyötyä Twitteristä on asiantuntijan työhön. Oma vastaukseni oli verkostoja, asiakkaita, uuden oppimista, tv- ja lehtihaastatteluita, etäosallistumista, yhteistyökumppaneita sekä Antti Lindström keksi firmani nimen ja kertoi sen Twitterissä joukkoistuskysymykseen.

Twitterin käyttötilastot meillä ja maailmalla

Twitterin omat tilastot kertovat, että tällä hetkellä

  • Twitterillä on 271 miljoonaa aktiivista kuukausikäyttäjää maailmassa,
  • 500 miljoonaa twiittiä lähetetään päivässä,
  • 77% Twitter-tileistä ovat Yhdysvaltojen ulkopuolelta ja
  • 78% aktiivisista Twitter-käyttäjistä ovat mobiilikäyttäjiä.

Suomen Twitterin käytön tilanteesta kerää tietoa puolestaan Toni Nummela omalla projektillaan nimeltään Suomi-Twitter. Tilastotietoa on tarjolla mm. suomeksi twiittaavien lukumäärästä (tällä hetkellä yli 248 000, viikottain lähes 50 000 ja kuukausittain lähes 70 000), Top #10 twiittajasta, Top #hastag’eista ja Top #30 suomalaisista skandaaleista eli …gate-tapauksista.

Työkaluja Twitterin tehokäyttöön

Buffer jakaa omassa blogissaan 59 Twitteriin liittyvän työkalun/sovelluksen listan. Kävin Bufferin listaamat työkalut/sovellukset läpi ja valitsin listalta ne työkalut, joita olen itse käyttänyt useasti - joko omaksi ilokseni tai jakaen Twitterissä lisätietoa (numerointi on alkuperäisen blogipostauksen mukainen):

  • Nro 1. My Top Tweet käy läpi viimeiset 3200 twiittiä ja laatii niistä yhteenvedon Top 10 twiittistä.
  • Nro 4. Riffle asennettuna Chrome-lisäosana kertoo Twitter-käyttäjistä lisätietoja.
  • Nro 5. Twitonomy laatii Twitter-tilastoja.
  • Nro 6. Klout on verkkoläsnäolon mittarityökalu.
  • Nro 7. SumAll laatii Twitter-tilastoja.
  • Nro 8. Bluenod visualisoi hashtagilla.
  • Nro 12. TweetChat visualisoi hashtagilla.
  • Nro 22. Topsy on sosiaalinen haku.
  • Nro 24. The Latest kerää automaattisesti listalle Twitterin suosituimmat viimeisimmät linkit.
  • Nro 25. ManageFlitter on työkalu seuraamiseen ja seuraamisen lopettamiseen.
  • Nro 26. Unfollowers on työkalu seuraamiseen ja seuraamisen lopettamiseen.
  • Nro 36. MentionMap visualisoi maininnat Twitter-tiliin liittyen kartaksi.
  • Nro 37. Twazzup visualisoi hashtagilla. Toimii tapahtuman liveraportoinnin näkyväksi tekemisessä, voidaan heijastaa näkyviin tapahtuman tilassa seinälle.
  • Nro 38. Buffer ajastaa Twitter-viestit ja antaa ajastuksista tilastoja.
  • Nro 43. Trendsmap näyttää kartalla suositut hashtagit.
  • Nro 45. TweetDeck on Twitter-hallintatyökalu ja ajastaa Twitter-viestit.
  • Nro 48. TW Birthday kertoo omasi ja toisen Twitter-syntymäpäivän.
  • Nro 50. Like Explorer kertoo, kuinka monta jakoa linkki on saanut sosiaalisessa mediassa.
  • Nro 52. IFTTT yhdistää ja automatisoi toimintoja mm. Twitteriin.
  • Nro 58. Storify on lempityökaluni näistä kaikista. Luo visuaalisia tarinoita.

Mikä on sinun lempityökalusi Twitteriin liittyen?

Kommentoi, oliko oma lempityökalusi yllä olevassa listassa vai onko se joku muu? Mikä tärkeä työkalu Twitteriin liittyen jäi puuttumaan listalta mielestäsi?

Bonuksena tässä listaus suomalaisista Twitter-aiheisista blogikirjoituksista:

- Pauliina

Edit 24.10.2014 klo 10.14: Lisätty Suomen hashtag kirjaston (Finnish hashtag library) linkki http://bit.ly/anna-htag-fi.

Uudempi: Sosiaalisen median hyödyntäminen kansalaisopistoviestinnässä - miten osaaminen tehdään näkyväksi?
Vanhempi: Päivä A2illan jälkeen